Kuukausi: heinäkuu 2020

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Room. 13:11–12.

On sanottu, että herätykselle ei ole enää pohjaa, koska meiltä on kadonnut pyhäkoulujen, koulujen ja kinkereiden alkuopetus, johon herättävä julistus ja sana tarttuisivat. Kun pohja puuttuu, sanalla ei ole suuria joukkoja liikuttelevaa kosketuspintaa. Inhimillisesti ajatellen siltä näyttää. Kuitenkin ajatus lienee enemmän rationalismia kuin Jumalan valtakunnan todellisuutta. Evankeliumi on aina valloittanut uusia, kylvämättömiä alueita, ja joskus hedelmä on ollut herätyksenomaista, joskus yksittäisten sydänten kääntymistä. Oleellista Jumalan työlle ei ole kristillisyyden pohjakoulutus, niin tärkeää kuin se itsessään onkin. Oleellista eivät ole metodit, niin hyvä kuin niitäkin on miettiä. Oleellista on Jumalan voima, evankeliumi. Pyhä Henki sitoutuu evankeliumiin, ja sanaa hän käyttää työnsä välineenä. Oli kylvetty sana entuudestaan tuttu tai ei.

Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Jes. 53:9.

Sapatinpäivä oli mennyt, Golgatalle oli laskeutunut hiljaisuus. Luultiin, että kaikki olisi loppu, sillä Jeesus oli laskettu rikkaan hautaan, niin kuin Jesaja profetoi. Mutta tämä kaikki oli vasta alku; mikään ei olisi enää niin kuin ennen, kun maailman Vapahtaja nousisi haudastaan. Kuoleman, synnin ja perkeleen valta murtui. Taivas on nyt avoinna jokaisen ihmisen edessä ja kutsua astua sisään kuulutetaan kaikille. On sanottu, että joulu kokoaa kristityt seimen ääreen, pitkäperjantai kuolinvuoteelle ja pääsiäinen avatun haudan luokse. Nyt oli koittanut hetki, jonka jälkeen ylösnousemuksen sanoma, evankeliumi kokonaisuudessaan, alkoi toden teolla avautua. Ensin yksittäisille ihmisille, Magdalan Marialle ja muille Jeesusta palvelleille naisille ja opetuslapsille. Sen jälkeen Jerusalemista alkaen kaikille kansoille aina maan ääriin saakka.

Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. Gal. 2:16.

Vanhurskas, Jumalalle kelpaava ihminen ei ole synnitön, terve tai eheä, vaan armahdettu ihminen. Vanhurskaus ei ole itsensä parantamista tai muuttumista omin avuin pyhäksi. Vanhurskaus ei ole uskonnollista suorittamistakaan, lain täyttämistä. Ei kukaan kykene täyttämään lakia, sen jokaisen pykälän jokaista kirjainta. Kristitty rikkoo koko lakia joka päivä. Siksi tarvitaan kantajaksi väkevämpi voima ja avuksi ainoa puhdas. Vain Jeesus Kristus voi meidät viedä taivaaseen, ja niin hän ihmeeksemme myös tekee. Herännyt maallikkosaarnaaja Juho Malkamäki sanoi viisaasti: ”Ei ole ihme, jos Jumala vanhurskauttaa rukoilevan, uskovan tai Pyhän Hengen omistavan ihmisen, mutta se on ihme, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.”

Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9.

Jeesukselle kuuluu kaikki kunnia meidän pelastumisestamme. Hän loi meidät, lunasti vapaiksi synnistä ja kutsui uskon tielle. Se on Jumalan teko, että me uskomme häneen ja turvaamme häneen. Turvautuessamme Jeesukseen tapahtuu autuas vaihtokauppa. Meidän syntimme, syyllisyytemme, puutteemme, heikkoutemme, sairautemme, epäuskomme ja kaikki se, minkä ikinä voimme kuvitella kieltävän meiltä taivaan, on otettu meitä syyttämästä, ja ne on laskettu Jeesuksen päälle Golgatan ristille. Jeesuksen puhtaus, pyhyys, täydellinen elämä, sovituksen ansio ja kaikki se, mitä me emme itse kykene koskaan saavuttamaan, on luettu meidän hyväksemme. Isä Jumala näkee vain tuon puhtauden ja pyhyyden katsellessaan meitä Jeesuksen läpi. Tähän perustuu, että saamme olla Jumalan vapaita ja rakkaita lapsia.

Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen. Gal. 2:4.

Evankeliumin vapauteen liittyy vapaaehtoisuus ja siihen kuuluu jokaisen luodun ihmisen kunnioittaminen. Jumala ei tee koskaan väkivaltaa ihmisen persoonalle, eikä sitä tee myöskään evankeliumi. Evankeliumi ei sido armon lupausta ihmiseen, ei itseen eikä toisiin. Evankeliumi on vapauden sanoma, mihin jo Herramme nimikin, Vapahtaja, viittaa. Sitojat ovat aivan muualla. Ajoittain he kyllä pyrkivät käymään evankeliumin vapauttamien kimppuun, koska eivät voi sietää heidän vapauttaan Kristuksessa. Vapaus on heille itselleen niin vierasta. He eivät ole vielä maistaneet avaraa evankeliumia, joka on kuin raikas ja lempeä henkäys aukeilla kukkuloilla, kuin vilvoittava tuulenvire taivaasta. Evankeliumi antaa luvan katsella avaria uskon maisemia lapsen ihanassa vapaudessa.

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Room. 1:16–17.

Vanhurskauttamisoppi luo edellytykset hengelliselle lohdutukselle, koska se ohjaa näkemään oikein ihmisen ja Jumalan. Jumala pysyy silloin Jumalana, eikä ihminen pyri omimaan hänen kunniaansa. Myös ihminen pysyy ihmisenä eikä elättele itsestään epärealistisia näkemyksiä tai aseta uskovana elämiselleen epärealistisia toiveita. Uskonvanhurskaus tarkoittaa, että Jeesukseen turvaava luetaan Jumalalle kelvolliseksi sen tähden, mitä Jeesus on tehnyt hänen puolestaan ristillä, ei mistään muusta syystä. Pienen lapsensa menettänyt pastori kertoi yhden suurimmista lohdutuksen lähteistä olleen Lutherin kirjan Mannaa Jumalan lapsille. Siksi, että sen teksteissä on juuri vanhurskauttamisoppi kohdallaan. Se ei painanut lakihenkisyyteen, vaan vapautti ja lohdutti. Oppi uskonvanhurskaudesta koskettaa oikeaa elämää

Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Ef. 4:31–32.

Anteeksiantamisen kirkas lähde on sydän, joka on saanut syntinsä anteeksi. Jos Jeesuksen seuraaminen ei tee meistä toisiamme kohtaan armollisia, me emme ole ymmärtäneet syntiemme syvyyttä emmekä armon avaruutta. Armahtava sydän ei tarkoita muiden tai omien syntien hyväksymistä. Se tarkoittaa tajua, että kuka tahansa voi langeta mihin tahansa syntiin koska tahansa, myös minä itse. En ole parempi muita. Eikä minulla ole mitään hengellistä hyvää, jota en olisi saanut lahjana. Kristittyjen yhteisö, kirkko, on armahdettujen syntisten yhteisö. Kun joku on vaarassa jäädä matkalle, tulee toinen ja auttaa. Eksyviä ohjataan lempeästi oikeaan suuntaan. Uupuneet kannetaan yhdessä.

Isäntä sanoi hänelle: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” Matt. 25:21.

Palvelemiseen liittyy väsymisen vaara, tulee kiusaus luovuttaa. Oma tehtävä voi tuntua niin kovin pieneltä ja turhalta. Taidot tai voimat eivät tahdo riittää. Väsymys käy ylivoimaiseksi ja tehtävä puuduttavaksi. Ehkä emme saa tarvitsemaamme kiitosta ja rohkaisua. Monet seikat voivat syödä intomme Jumalan valtakunnan työssä. Kun kutsumustamme koetellaan, olkaamme sitkeästi, innottominakin, vähässä uskollisia. Herramme ei katsele tehtävän merkityksellisyyttä ihmisen silmin, vaan aivan toisin. Valtakunnassa vaatimattomalta näyttävä on usein se kaikkein tärkein lenkki. Kaikkiaan evankeliumin sanoman eteenpäin vieminen on monen pienen ja vaatimattoman toiminnan
summa. Yhdessä moni pieni toimi muuttuu suuren, maailman merkittävimmän tehtävän täyttämiseksi

Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on
hulluutta. 1. Kor. 1:21–23.

Jeesus saapuu hiljaa sydämen vieraaksi, avaa haavoitetut kätensä ja siunaa uskon lahjalla. Hän ei taivu ihmisen määrättäväksi, mutta sille, joka häntä etsii, hän osoittaa elävänsä. Kaipaava löytää, uskon kätköt avataan ja viimein taivaan ovet. Jos ihminen osaa antaa lapselleen hyvää, niin eikö Isä Jumala antaisi Pyhää Henkeä sitä pyytävälle, sanoi Jeesus. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen sovitustyön. Mutta: salattuun Jumalaan on suostuttava, jos tahdotaan taivaaseen. Juutalaiset kaipaavat todisteeksi ihmeitä, kreikkalaiset viisautta. Risti ei kelpaa hetken nautintoa tai
maallista viisautta metsästävälle. Risti kelpaa vain sille, jolla on Jumalan jano, anteeksiantamuksen jano, ikuisen elämän jano. Sille, joka huutaa Jumalaa avuksi elämänsä kipuihin, tyhjyyteen tai ratkaisemattomiin kysymyksiin. Sille, joka tahtoo tietää, mihin on menossa ja miksi elää.

Ja sitten: – Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria. Hepr. 10:17–18.

Jumalan pelastavat sanat saa omistaa heti ja varauksetta omikseen ja olla niiden lupausten voimasta matkalla taivaaseen. Niitä sanoja ei tarvitse epäillä, niiden edessä ei tarvitse kysellä, kuuluvatko ne minulle. Ne kuuluvat varmasti kaikille, koska Jeesus on kuollut koko maailman syntiuhrina. Anteeksiantamuksen ja armon viesti kuuluu nyt jokaiselle. Jeesus ei nirsoile armon kanssa, vaan päinvastoin hän etsii, kenet saa rakastaa omakseen. Jeesuksen nimeen kastetut saavat omistaa kasteensa lahjan täysin rinnoin itselleen. Etäälle joutuneet saavat palata takaisin samaan armoon, ja Isä sulkee eksyksissä olleet lapsensa jälleen syleilyynsä. Synnit saa uskoa anteeksi ja lupaukset armosta ikiomaksi ilman ennakkoehtoja tai jälkilaskuja.