Kuukausi: helmikuu 2020

Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka. Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä. Jaak. 5:7–8.

Raamatun aikakäsitykseen kuuluu oleellisesti odottaminen. Hanna oli vähintään 84-vuotias – mahdollisesti jopa 104-vuotias – kun hän sai nähdä Jeesus-lapsen. Mooseksen koulutusjakso varsinaiseen elämäntehtävään kesti 80 vuotta. Joosef kulki pitkän, vuosien synkeän tien kaivosta faaraon hoviin voidakseen toteuttaa oman tehtävänsä. Jaakobia kuljetettiin kulkurina ja pakolaisena vuosikymmenet, ennen kuin hän sai kaipaamansa siunauksen. Israelin kansa vaelsi
edestakaisin erämaata 40 vuotta. Messiaan tuloa odotettiin sadat ja tuhannet vuodet. Hänen paluutaan kristillinen kirkko on odottanut jo 2000 vuotta. Tämä on ihmisen näkökulma. Jumalan näkökulmasta kaikella on tarkkaan määrätty aikansa ja kaikki tulee tapahtumaan, niin kuin on kirjoitettu. Niin koko kristikunnan kuin yksityisen kristitynkin elämässä.

Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. 1. Moos. 28:12–13.

Luulisi, että tämän kokemuksen jälkeen Jaakob olisi muuttunut. Luulisi, että hän olisi nyt niin Jumalan mies, että tuntisi tämän hiljaiset sydämen lyönnitkin. Mutta vielä kriisi ei ollut tarpeeksi syvä. On myös niin, että väkevätkin kokemukset kantavat vain hetken ja jäävät pian taakse, kun arki palaa uomiinsa. Taivas ei sittenkään ole vielä täällä, vaikka joskus siltä saattaa tuntua. Jumala lupasi varjella Jaakobin, minne ikinä tämä kulkisi. Siitä huolimatta heti turvatakuiden
jälkeen Jaakob ehdollisti lupaukset: ”Jos Herra on minun kanssani…”; ”jos minä saan palata turvallisesti isäni ja sukuni luo, on Herra oleva minun Jumalani” (28:20–21). Tällaisia me ihmiset olemme. Tällaisia me kristityt olemme. Kuinka vaikeaa on luottaa Jumalan sanaan ja lupauksiin, vaikka näkisimme enkelien kulkevan taivaasta ja Herra olisi seissyt vieressämme.

Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. 1. Tim. 6:6–7.

”Käärinliinoissa ei muistaakseni ole taskuja”, totesi kristitty mies perusteluksi antaessaan merkittävän summan rahaa tarvitsevalle. Mitään emme täältä vie mukanamme, niin kuin mitään emme tuoneet tullessammekaan. Kun tulemme toimeen, olkaamme tyytyväisiä. Rikkaita me olemme joka tapauksessa, joskin se rikkaus on jotain paljon enemmän kuin
raha. Usko tuo tyytyväisyyden elämään. Rahanhimo sen sijaan on vaarallinen tauti, ja monet joutuvat tuhoon siihen sairastuessaan. Älä siis sinä, Jumalan ihminen, lankea tähän, opasti Paavali Timoteusta. Näin Jumala opastaa tänään myös meitä. Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon. Pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi.
Anna omastasi, tee hyvää.

Minä kuljen sinun edelläsi. Vuorimaat minä tasoitan, pronssiovet murran, rautateljet isken irti. Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra. Jes. 45:2.

Kristitty on se, jota koetellaan. Koetuksissa kysytään, luotammeko armon kantavan syntien, kiusausten ja ahdistusten puristuksessa. Vieläkö uskomme Jumalan kuulevan rukouksemme ja lopulta auttavan meitä hädässämme. Tällaisen luottavan uskon voi vain Jumala itse lahjoittaa. Meillä ei sitä ole. Hädässä Jumala osoittautuu todeksi, ja hän pitää huolta siitä, että koetus kääntyy siunaukseksi. Koetuksen kestäminen synnyttää luottamusta ja levollisuutta. Koetuksissa
tulee todeksi Jumalan apu, uskollisuus ja valta. Koetuksien syvyyksistä meille annetaan matkaan aarteita Jumalan sydämeltä. Aarteet ovat kirkkaimpia juuri pimeissä piiloissaan, kalleimpia löytyessään kätköistä.

Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan. Gal. 2:19–21.

Jumalan sana kohtaa meidät lakina ja evankeliumina. Laki kertoo, kuinka meidän tulee elää suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme, missä kulkevat oikean ja väärän rajat uskossa ja elämässä. Laki on peili, joka osoittaa meidät syntisiksi, armoa tarvitseviksi, ja se ajaa meitä Kristuksen luokse. Mutta laki ei pelasta, vaan tappaa. Evankeliumi taas osoittaa Kristukseen. Se lupaa ja antaa, julistaa sovitusta kaikkien syntiemme ja heikkouksiemme yli. Evankeliumi ei vaadi eikä purista, vaan vapauttaa, tekee eläväksi. Mitä syvemmin näemme omat syntimme ja syyllisyytemme, sitä
enemmän me tarvitsemme armoa. Mitä enemmän saamme anteeksi, sitä enemmän me rakastamme. Armon kohtaaminen luo meihin armollisen mielen itseämme ja toisia kohtaan. Näin Kristus elää meissä ja me elämme vapaina lapsina uskoen Jumalan Poikaan.

Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille: ”Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista.” Apt. 21:20.

Vasta uskon löytäneiden into saattaa joskus olla ehdottoman kovaa myös asioissa, jotka eivät kuulu uskon ytimeen. Vanhat heränneet sanovat, että ihminen houkutellaan tielle hunajalla ja sokerilla, mutta tielle päässeitä odottaa pian terva ja pikiöljy. Se joka on juuri löytänyt Jumalan valtakunnan luulee, että kaikki entinen on mennyt. Niin kuin laulussa laulettiin: ”Hän muutti kaiken.” Aluksi näyttääkin siltä. Kaikki on uutta. Kaikki saarnaa Jumalan hyvyyttä. Synnit on
saatu uskoa anteeksi, ne ovat taaksejäänyttä elämää. Jumala osoittautui eläväksi ja läsnäolevaksi. Olo on kevyt ja huoleton. On hyvä opettaa näin kokevaa varautumaan siihen, että ihan kaikki omassa elämässä ei sittenkään muuttunut. Synti ei lähtenytkään lopullisesti ja kokonaan, vaikka hetken siltä näytti. Kiusaukset ja murheetkin odottavat kulman takana. Nyt ne tosin saadaan kohdata Herran kanssa.

Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Luuk. 15:2.

Mikä voisi olla ihanampi syytös Jeesuksesta kuin että hän hyväksyy syntiset seuraansa! Juuri siksi saamme olla kristittyjen joukossa. Jos mittarina olisi oma hurskaus tai oma usko tai omat saavutukset, ei olisi mitään mahdollisuutta päästä Jumalan valtakuntaan. Mutta kun olemme saaneet tulla löydetyiksi – kuka mitenkin – tähän armahdettujen syntisten joukkoon, me kelpaamme. Jeesus tuli luoksemme ja hyväksyi seuraansa. Jeesus etsi, kunnes löysi ja nosti hartioilleen. Jokainen löytynyt on juhlan arvoinen. Jokainen löydetty kelpaa joukkoon. Jokaisella löydetyllä on lupa iloon ja lepoon Kristuksessa. Armoa on, että Jeesus hyväksyy seuraansa silloinkin, kun oma sydän ja kaikki muut tuomitsevat poisheitettäväksi. Hän jää luoksemme ja aterioi kanssamme.

Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua. 1. Tim. 4:16.

Mikä on lopunajan harhaopettajan varma merkki? Se, että opetus irtautuu Jumalan sanasta, Raamatusta. Myös puhdas evankeliumi, joka perustuu Jeesuksen ristillä vuotaneeseen vereen ja syntien sovitukseen, muuttuu ihmiskeskeiseksi hurmahenkisyydeksi. Monet odottavat ihmeellisiä siunauksen aikoja ennen Jeesuksen paluuta, mutta Jeesus kysyi itse, mahtaako hän löytää uskoa ollenkaan maan päältä palatessaan takaisin. Lopunajan eksytys tulee olemaan Raamatun
mukaan hurmaava, ja se tahtoo johtaa valitutkin harhaan. Siksi on pysyttävä Raamatun yksinkertaisessa pelastussanomassa ja opetuksessa loppuun saakka. Lopunajan harha ei tule olemaan kuivaa kirkkokuria, vaan ihmeiden sävyttämää, monia hämmästyttävää ja innoittavaa, mutta silti Jumalan sanasta irtautunutta uskonnollisuutta, sekoittuneena politiikkaan.

Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Joh. 6:44.

Kukaan ei tule Jeesuksen luokse, ellei Isä häntä vedä sinne. Tämä on yksi lohdullisimmista uskoon liittyvistä opetuksista Uudessa testamentissa. Kun hätäilen siitä, olenko oikeasti Jumalan lapsi tai onko uskoni riittävää, löydän levon tästä lauseesta. Itse en olisi tälle tielle osannut enkä olisi voinut muutenkaan omin päätöksin lähteä. Minut on kutsuttu ja vedetty sisälle Valtakuntaan, sen täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Usko on Isän lahja. Sen hän on antanut meille kasteessa, sanassaan ja ehtoollisessa. Kutsussa on joskus taivaallista huumoria mukana. Eräs nuori mies pilkkasi
ystävänsä kanssa samalla kylällä asunutta kirkon nuorisonohjaaja-opiskelijaa ja laulatti hänellä virsiä aikansa kuluksi. Joidenkin vuosien jälkeen tuo poika löysi itsensä samasta oppilaitoksesta. Jumala kutsui luokseen ja työhönsä. Antoi uskon lahjan.