Kuukausi: tammikuu 2020

Joh. 4:10

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10.

Kristuksen ansion varaan voi ja saa laittaa koko elämänsä. Siihen voi nojata koko painollaan, ja se kestää.
Kristuksen ansio kestää meidän syntimme painon, epäuskomme painon, keskeneräisyytemme painon,
epäilyksiemme painon, virheittemme painon, kipujemme painon. Koko keskeneräisyytemme. Se kestää meidän salaisten haavojemme painon ja jopa voittamattomien syntiemme painon. Jeesuksen haavoitetut kädet peittävät kaiken tämän alleen, ja Isän sovitettu sydän näkee meidät puhtaina, vanhurskaina ja täydellisinä. Taivaaseen kelpaavina. Kristukseen puettuina kasteen ja uskon kautta, hänen sovintoverensä puhdistamina, saamme säilyttää rohkeutemme matkalla taivaaseen.

Matt. 9:10–11

Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien
ja muiden syntisten kanssa!” Matt. 9:10–11.

 

Kirkon ovella asteli vastaan kolme kadun kulkijaa lievässä humalatilassa. Yksi heistä totesi ystävilleen kohdatessaan
ovella kirkosta purkautuvan kirkkokansan: ”Hei, tehkää tilaa, ihmisiä nääkin on!” Lause käänsi sopivasti päälaelleen tavallisen ajattelun. Totta se on. Ihmisiä mekin olemme, me tavalliset tallaajat, kristityn nimeä kantavat. Ihmisiä kurjalla tavalla siten, että matkaamme kertyy jatkuvasti syntiä ja taakkaa, jotka onneksi saadaan jättää Jeesuksen veren puhdistettavaksi. Onnellisella tavalla ihmisiä taas siinä mielessä, että kaikkien syntiemme ja sairauksiemme
ja heikkouksiemme tähden evankeliumin sanoma koskee juuri meitä, sillä sairaita ja syntisiä Vapahtaja saapui parantamaan ja kutsumaan. Hänen kanssaan on jokaisen syntisen hyvä kulkea.

Ps. 105: 2–5, 39–42

Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä,
kertokaa hänen ihmetöistään.
Ylistäkää hänen pyhää nimeään.
Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa!
Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa,
etsikää aina hänen kasvojaan.
Muistakaa aina hänen ihmetyönsä,
hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa.
Herra levitti pilven heidän verhokseen
ja pani tulen valaisemaan yötä.
He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä
ja ravitsi heidät taivaan leivällä.
Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä,
vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata.
Herra muisti pyhän lupauksensa,
jonka hän oli antanut palvelijalleen Abrahamille.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Moos. 4:5–13

”Minä opetan teille lain käskyt ja säädökset, kuten Herra, minun Jumalani, käski minun tehdä. Teidän tulee noudattaa niitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne. Noudattakaa niitä ja pitäkää ne, sillä ne ovat muiden kansojen silmissä osoitus teidän viisaudestanne ja ymmärryksestänne. Nämä lait kuullessaan kaikki sanovat: ’Miten viisas ja ymmärtäväinen tuo suuri kansa onkaan.’ Minkä muun suurenkaan kansan jumalat ovat yhtä lähellä omaa kansaansa kuin Herra, meidän Jumalamme? Hän on meitä lähellä aina, kun me häntä rukoilemme. Onko millään muulla suurellakaan kansalla yhtä oikeudenmukaiset käskyt ja säädökset kuin tämä laki, jonka minä teille tänään annan?

Olkaa kuitenkin varuillanne ja pitäkää tarkoin huoli siitä, ettette unohda, mitä olette omin silmin nähneet, ettette koko elämänne aikana anna sen lähteä mielestänne ja että kerrotte siitä lapsillenne ja lastenlapsillenne. Älkää unohtako sitä päivää, jona seisoitte Herran, Jumalanne, edessä Horebin luona, kun hän sanoi minulle: ’Kutsu israelilaiset koolle, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat palvelemaan ja kunnioittamaan minua koko elämänsä ajan ja että he opettaisivat minun sanani myös lapsilleen.’ Te astuitte lähemmäksi ja jäitte seisomaan vuoren juurelle. Vuori roihusi pimeyden ja synkkien pilvien keskellä liekeissä, jotka yltivät taivaaseen saakka. Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta hänen hahmoaan te ette voineet nähdä; kuulitte vain hänen äänensä. Hän ilmoitti teille liittonsa ehdot, kymmenen käskyn lain, jota teidän tulee noudattaa, ja kirjoitti käskyt kahteen kivitauluun.”

Room. 7:18–19

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Room. 7:18–19.

Kristityn osa on tulla syntiseksi, pettyä omaan uskoonsa ja tunnustaa rehellisesti vaelluksensa puutteet. On tosin rankkaa nähdä, ettei pysty toteuttamaan hyviä aikeitaan uskonsa mukaisesti. Eikä ainoastaan niin, vaan että myös tekee sitä, mitä ei tahtoisi, valiten väärin vain sen vuoksi, että on perin juurin syntinen. Kukaan kristitty ei voi välttää tappioita. Se on totuus. Tästä emme kuitenkaan lannistu, vaan päinvastoin: suhtaudumme syntiin entistä vakavammin, niin kuin tappavaan viholliseen suhtaudutaan. Taistelua emme lopeta, vaikka myönnämme Paavalin tavoin: ”Tiedänhän, ettei minussa ole mitään hyvää.” Nopeasti sitten hakeudumme Jeesuksen sovintoveren suojaan ja pyydämme häntä voittamaan sillä hetkellä käytävän taistelun puolestamme.

Ps. 63:2–4

Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Pyhäkössä saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja kirkkautesi. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Ps. 63:2–4.

 

En tiedä, mitä olet uskontielläsi kohdannut ja nähnyt. En tiedä, mitä sydämesi on syvimmiltään kaivannut tai janonnut. Mutta toivon, että olisit saanut löytää uskon, jossa Jumalan sanan sydänäänet, risti ja armo, olisivat kirkkaina valaisemassa tietäsi. Että elämän koetukset olisivat avanneet armoa aavistuksen kirkkaampana. Että Jumala olisi saanut virvoittaa ehdottoman evankeliumin ja syliinsä sulkevan rakkauden sanoilla. Jos sana on sinua nuhdellut, olisi Pyhä Henki saanut lohduttaa muistuttamalla Jeesuksen haavoista ja syntien sovituksesta. Että sydämesi olisi löytänyt
uskonlevon. Jos olet saanut maistaa armonpisaroita, rukoilen, että ne jäisivät sydämeesi elämää kantavaksi voimaksi. – Olkoon Jumalan mittaama matkasi pidempi tai lyhyempi, sinulla on sovitettu Jumala Kristuksen haavojen tähden. Saat levätä teoistasi.

Matt. 6:5

Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.Jeesus ei todellakaan pitänyt rukouksen kuulemisen ehtona sitä, että rukoiltaessa hurskastellaan. Tällaisten
rukoilijoiden palkka on jo saatu. Se tuli tässä elämässä ihmisten ihailuna ja oman kunnian keräämisenä. Rukous ei ole myöskään kiivasta ja äänekästä huutamista, ikään kuin meillä olisi huonokuuloinen Jumala. Hän tietää, mitä me tarvitsemme. Hän tietää senkin, mitä emme itse edes tajua tarvitsevamme. Ja hän vastaa oikein rukouksiimme, ei meidän onnistuneen rukoustekniikkamme vuoksi, vaan oman nimensä ja lupauksensa tähden. – Useimmiten vastaus
on tosin jotakin muuta kuin se, mitä me olemme hänelle tarkkaan harkiten laaditussa rukousesityksessämme
esittäneet. Se on paljon parempi.

Mark. 10:35–40

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”

Luuk. 5:8

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Luuk. 5:8.

 

Jumalan pyhyys pelästytti Pietarin perin pohjin. Mies, joka hänen edessään seisoi, oli toista maata kuin muut
uskonnolliset johtajat. Tämä pelottava sai luonnonvoimatkin tottelemaan itseään. Pyhän edessä pahuus korostuu. Jumalan pyhyys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja syntiseksi. Se voi luoda epävarman olon: vieläkö armo kuuluu minullekin? Luther opetti, että Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytemme kohdatessa emme kuitenkaan saa hylätä armoa syntiemme vuoksi. Jos omatunto pyrkii viemään meitä poispäin Herrasta, olemme itse asiassa kaikkein kelvollisimpia häntä lähestymään. Luther jatkaa, että muut jumalat tahtovat löytää ihmisestä hurskauden, mutta oikea Jumala antaa sen meille. Mitä syntisemmiltä me näytämme, sitä nopeammin Jumala ojentaa armonsa.

Mark. 10:13–16

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.