Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
Päivä: 17.1.2020
Luuk. 5:8
Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Luuk. 5:8.
Jumalan pyhyys pelästytti Pietarin perin pohjin. Mies, joka hänen edessään seisoi, oli toista maata kuin muut
uskonnolliset johtajat. Tämä pelottava sai luonnonvoimatkin tottelemaan itseään. Pyhän edessä pahuus korostuu. Jumalan pyhyys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja syntiseksi. Se voi luoda epävarman olon: vieläkö armo kuuluu minullekin? Luther opetti, että Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytemme kohdatessa emme kuitenkaan saa hylätä armoa syntiemme vuoksi. Jos omatunto pyrkii viemään meitä poispäin Herrasta, olemme itse asiassa kaikkein kelvollisimpia häntä lähestymään. Luther jatkaa, että muut jumalat tahtovat löytää ihmisestä hurskauden, mutta oikea Jumala antaa sen meille. Mitä syntisemmiltä me näytämme, sitä nopeammin Jumala ojentaa armonsa.