Matt. 12:14–21

Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.

Kun Jeesus sai tietää tästä, hän lähti sieltä. Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat. Hän kuitenkin varoitti heitä puhumasta hänestä julkisesti, jotta toteutuisi tämä profeetta Jesajan lausuma Jumalan sana:

– Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut,
minun rakkaani, johon olen mieltynyt.
Minä lasken henkeni hänen ylleen,
ja hän julistaa kansoille oikeuden.
Ei hän huuda eikä riitele,
ei kuulla hänen ääntänsä kaduilla.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta.
Hän on saattava oikeuden voittoon.
Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa.

Ps. 84:7.

Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.

Kaipaus levollisuuteen asuu sydämessämme. Kaipaus on kuin äänetön rukous. Se saattaa olla väsymistä jokapäiväisiin oravanpyöriin. Se saattaa olla väsymistä sisäisiin kamppailuihin, joissa yritetään kelvata toisille
ihmisille ja Jumalalle. Kaipaamme lepoa jatkuvasta kelpaamisen vaatimuksesta. Jos en jaksakaan olla enää vahva, riitänkö vielä silloin? – Olisiko lopulta niin, että väsyminen on terve reaktio sairaaseen menoon, eikä päinvastoin? Kun jaksamisen rajat tulevat vastaan, voi sen lopputulema olla kipeydestään huolimatta hyvä. Vedettömään laaksoon puhkeaa virvoittava lähde. Pysäyttäessään meidät, riisuessaan voimamme, Herra avaa eteemme jotakin aivan uutta.
Nyt se jo puhkeaa taimelle, huomaatko?