Kuukausi: tammikuu 2020

Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä. Jes. 63:9.

Ihmisiä tai enkeleitä palvomalla ei saada oikeaa apua, vaikka Jumala käyttää näitäkin työnsä välineinä. Apu
tulee aina Jumalan kasvojen kirkkaudelta, Herralta Jeesukselta Kristukselta. Hän on uskollinen Jumala, hän on elävä ja läsnäoleva apu. Uskollisesti hän kutsuu myös niitä, jotka pakenevat peloissaan hänen armollista katsettaan. Tosin luotu kykenee vain hetken etäisyyteen, ei lopulliseen pakoon. Koko elämän ajan Jumala kutsuu toistuvasti luokseen. Kun aika päättyy, kootaan kaikki hänen eteensä. Pakoon lähteneille tuo hetki on pelottava. Jeesukseen turvaaville se on ilon täyttymys. He näkevät Lunastajansa kasvoista kasvoihin, hänet, joka heidät kerran otti omakseen, joka auttoi ja johdatti kaikki menneet päivät. Niin hyvät kuin pahatkin.

Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:30.

Ylihengellisyyden kipeän kokemuksen myötä oli pakko pohtia perusteellisesti, mistä kristinuskossa on lopulta kysymys. Onko se pelkkää kokemusten hakemista ja henkien pelkoa? Hengellisen ahdistuksen ja herätyksen keskellä löytyi polun pää toisenlaiseen uskon todellisuuteen. Apuna toimi yksinkertainen runo: ”Se on täytetty.” Syntyi oivallus: minun ei tarvitse verrata itseäni toisiin, vahvoihin kristittyihin, vaan saan olla Jumalan lapsi tällaisenani, Kristuksen tähden. Ei tarvitse etsiä kokemuksia sydämestä tai tavoittaa hengellistä erikoiskokemusta ollakseen Jeesuksen
oma. Runo kuulutti: Kaikki on täytetty. Kaikki vaatimukset ja laki, kaikki mikä vaatii ja ahdistaa, kaikki mikä edellyttää jotain ja vie rauhan – kaikki se on täytetty. Jeesus on täyttänyt lain, minun ei tarvitse sitä täyttää omilla teoillani tai ominaisuuksillani tai vahvalla uskollani. Armon raikkaat tuulet alkoivat puhallella.

”Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.” Tähän minä heräsin. Minä katselin ympärilleni. Olin nähnyt suotuisan unen. Jer. 31:25–26.

Kukaan ei jaksa elää vaatimusten sävyttämästä uskosta. Kun uskot riittävän vahvasti, tavoitat taivaan. Kelpaat, kun elämäsi on hurskaan harmonista. Jumalan lupaukset eivät onneksi katsele kohteensa laatua, vaan Jumalan suuruutta. Siksi laulamme virressä: ”Vain kuolemas on turvani, / veresi puhtauteni, / vapauteni vaivas. / Kuoleman vangit lunastit, / Jumalan kanssa sovitit, / aukeni rauhan taivas (VK 316). Ristin sovituksen vuoksi saamme olla Jeesuksen omia. Jos
kelpaisimme vasta silloin, kun elämämme on täydellistä, emme voisi olla koskaan lapsia, ainoastaan orjia. Herra itse tulee onneksi lähelle ja lupaa juottaa janoiset ja ruokkia nääntyneet. Armo on kuin suotuisa uni ja samalla täyttä totta. Armon syliin saamme kuvitelluista pyhyyksistämmekin laskeutua.

Ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room. 8:39.

Jumalan loputon rakkaus, kiittämättömyydestämme huolimatta, on todellinen ihme. Meidän kiittämättömyytemme,
Jumalan jatkuvasta rakkaudesta huolimatta, on myös hämmästyttävää. Hädässä kyllä rukoilemme palavasti Jumalaa avuksi. Avun saatuamme me unohdamme avunantajan ja kiitos kuihtuu huulille. Lahja on saatu, antaja unohdettu. Kuitenkin elämämme hyvä seuraa vain siitä, että me säilytämme uskon Vapahtajaan. Jeesuksen kädestä saamme ottaa
vastaan elämän ilot ja surut. Hyvinä päivinä saamme kiittää, pahoina päivinä rukoilla: ”Herra, en ymmärrä, mutta luotan sinuun ja kiitän, että annat kaiken koitua parhaakseni. Senkin, mitä nyt on mahdoton ymmärtää.” Lopulta vain Vapahtaja jää vierellämme silloin, kun kaikki muu on menetetty ja kaikki muut ovat menneet. Hän jää turvaksemme eikä lähde pois.

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Joh. 15:16.

Jeesuksen rakkaus on meille vierasta rakkautta. Vapahtaja ei etsi meistä uskoa, vaan hän lahjoittaa sen. Hän ei edellytä meidän rakastavan häntä auttaakseen, vaan hän rakastaa meitä ensin. Hän ei odota meidän päätöksiämme suhteessa itseensä, vaan hän kuolee puolestamme jo silloin, kun emme ole edes osanneet kysyä hänen apuaan. Hän ei vaadi meitä kiipeämään uskonnollisia tikapuita taivaaseen ansaitaksemme armon osaksemme, vaan hän tulee taivaasta alas ja nöyrtyy seimeen, ristille, sanaksi paperille, kastemaljaan ja ehtoollispöytään. Hän ei odota hengellisesti kuolleen heräämistä henkiin, vaan laskee sydämeen uskon lahjan. Hän ei etsi meistä hurskasta touhuilua, vaan varoittaa uskonnollisista näytelmistä pakanoiden puuhana. Jeesus valitsi meidät, emme me häntä. Hän lähettää meidät kantamaan hedelmää, joka annetaan lahjana.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Kol. 3:12–14.

Paavali antaa pukeutumisohjeen. Ensin puetaan päälle hyveet: armahtavaisuus, ystävällisyys, nöyryys, lempeys,
kärsivällisyys ja anteeksianto. Lopun kruunuksi tai vyöksi, joka pitää kaiken koossa, asetetaan rakkaus, täydellisyyden side. Kaunista kuvausta jälleen rakkaudesta, aivan kuten Paavalin tunnetummassa Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistyksessä: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali – –”; ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku,
ei pöyhkeile – –”; ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Kuka tällaiseen rakkauteen pystyy? – Herramme kyllä, mutta ei yksikään meistä. Pyyteettömän rakkauden kuvaukset ovat meille silti oleellisia tienviittoja, jotka osoittavat oikean suunnan

Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit. Hepr. 9:28.

Kristillinen usko ei ole punttisalilaji, jossa hengellistä hauista paisutetaan yhä vahvemmaksi. Usko on luottamuslaji, jossa sallitaan Jeesuksen olla Vapahtaja ja jossa itse suostutaan syntisen osaan. Sillä usko on lahjaa yhtä hyvin heikolle kuin vahvalle, onnistuneelle kuin epäonnistuneelle, varmalle kuin epäilevälle, pelokkaalle kuin rohkealle. Uskossa ratkaisee kohde, ei sen vahvuus tai uskovan omat ominaisuudet. Kun synnit on otettu ristillä pois, mitä silloin lopulta merkitsevät ailahtelevat hengelliset kokemuksemme? Mitä silloin painaa oma, kuviteltu hurskaus? Mitä silloin on väliä, miltä meidän sydämessämme sattuu tänään tuntumaan? Saamme tuntea ja kilvoitella ja kokea kuinka paljon tahansa, mutta tunteet ja kokemukset eivät voi olla koskaan pelastuksemme perusta. Pääasia on aina pääasia: Kristus on uhrattu – synti on
poissa; koko maailman synti!

Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni. 2. Moos. 20:6.

Jumala on pyhä ja pyhyydessään kuin kuluttava tuli. Jumala on myös Rakkaus, syvemmin kuin koskaan voimme kuvitella tai ymmärtää. Mitä tarkoittaa, kun pyhä Jumala kaikella kiivaudella rakastaa ja puolustaa ihmistä tuhon voimia vastaan? Emme voi sen rakkauden syvyyttä tavoittaa, ja silti se ympäröi meidät. Jumalan pyhyys toki vaatii jokaisen pienenkin lain kirjaimen täyttämistä, tai muuten seuraa tuho ja kuolema. Armo taas kertoo, että hän on Kristuksessa
täyttänyt lain puolestamme pienintä piirtoa myöten. Armo on Kristuksen luokse löytäville täysin kohtuuton,
käsittämätön ja ansaitsematon. Siksi tulee varoa laittamasta Jumalan rakkaudelle rajoja, määrittelemästä keitä sen sopii koskea, keitä ei. Siihen meillä ei ole lupaa. Kristityillä on vain Jumalan sanan asettamat rajat ja Jumalan sanan julistama vapaus. Rajojen merkitsemisen sijaan saamme rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut meitä, sekä niitä, joita hän rakastaa.

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa. Ps. 103:17.

Jos et kykene tuntemaan toisten tai oman sydämesi edellyttämiä uskon tuntemuksia, ole rauhassa tuntematta
– armo pysyy sittenkin. Jos et voi kokea Jumalaa, ole kokematta – armo riittää kuitenkin. Pääasia on, että turvaudut Jeesukseen ja huudat häntä avuksi. Päättäköön Herra sen jälkeen kokemuksistasi tai kokemattomuuksistasi. Sen, mitä hän haluaa antaa sinulle, hän kyllä antaa. Riittävällä tavalla, oikeaan aikaan. Mikään kokemus ei tee sinusta enemmän
kristittyä tai sen puute vähemmän. Ei ole kahden kerroksen väkeä, on vain armahdettuja syntisiä ja niitä, jotka eivät armoa kaipaa tai tarvitse. Jos olet polttanut itsesi kokemuksissa karrelle, saat nyt levätä ja olla rauhassa kokematta mitään. Olet Jumalan lapsi, koska hän on kokenut ristillä puolestasi kaiken tarpeellisen. Kristuksen armon ja haavoitettujen käsien alla on sinunkin lepopaikkasi.