Kuukausi: lokakuu 2019

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Vanhurskaat ovat Herran teot,
hän tuo oikeuden sorretuille.
Hän osoitti tiensä Moosekselle
ja näytti Israelille suuret tekonsa.
Anteeksiantava ja laupias on Herra.
Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.
Ei hän iäti meitä syytä,
ei hän ikuisesti pidä vihaa.
Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan,
ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä,
niin on Herran armo suuri niille,
jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,
niin armahtaa Herra niitä,
jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Vielä ennen päivän koittoa Paavali kehotti kaikkia syömään. Hän sanoi: ”Jo neljättätoista päivää te olette eläneet jännityksen vallassa ettekä ole syöneet ruoan murenta. Siksi kehotan teitä nyt syömään jotakin. Se on välttämätöntä, jos mieli pelastua. Yksikään teistä ei menetä hiuskarvaakaan päästään.” Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kaikkien nähden kiitti Jumalaa, mursi leivän ja alkoi syödä. Toisetkin saivat tästä rohkeutta ja rupesivat ruokailemaan. Meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataaseitsemänkymmentäkuusi henkeä. Kun oli kylliksi syöty, merimiehet kevensivät laivaa heittämällä viljalastin mereen.

Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata, mutta he huomasivat matalarantaisen poukaman ja päättivät yrittää ohjata laivan sinne. He katkaisivat ankkuriköydet ja antoivat ankkurien jäädä mereen, ja kun peräsinairot oli päästetty köysistään, he nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti. Laiva kuitenkin ajautui päin särkkää ja törmäsi siihen. Keula juuttui tiukasti paikoilleen, ja aallokossa perä alkoi hajota liitoksistaan. Sotamiehet aikoivat silloin tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla pakoon. Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin.

Omalle kansallesi sinä annoit leimuavan tulipatsaan
oppaaksi tuntemattomalle taipaleelle,
auringoksi, joka ei polttanut heitä
heidän maineikkaalla vaelluksellaan.
Nuo toiset olivat ansainneet
sen, että heiltä riistettiin valo
ja heitä pidettiin vankeina pimeässä.
Hehän olivat vanginneet sinun kansasi,
jonka oli määrä välittää maailmalle
lain katoamaton valo.

Se yö ilmoitettiin ennalta esi-isillemme,
jotta he rauhassa ja luottavaisin mielin
voisivat iloita saamistaan lupauksista.
Sinun kansasi odotti oikeamielisten pelastusta
ja vihollisten tuhoa;
sinä rankaisit meidän vastustajiamme
ja samalla kutsuit meidät luoksesi
ja johdit kunniaan.

Sinun hurskaasi, jalojen miesten jälkeläiset,
toimittivat uhrinsa salassa
ja sitoutuivat yksimielisesti
noudattamaan tätä pyhää lakia:
hurskaiden tulee jakaa keskenään
niin menestys kuin vaaratkin.
Jo tuolloin he puhkesivat kiitokseen
ja lauloivat esi-isien ylistyslauluja.

Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle,
minä olen köyhä ja avuton.
Herra, armahda minua!
Kaiken päivää huudan sinua avukseni.
Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi.
Täytä palvelijasi ilolla!
Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi,
runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
Sinua minä hädässäni huudan,
ja sinä vastaat minulle.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Auta, Herra! Sinun palvelijasi ovat käyneet vähiin.
Ei ole enää luottamusta ihmisten kesken.
Toinen toistaan he pettävät valhein,
heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä.
Mykistä, Herra, kavalat kielet,
vaienna ne, jotka kerskuvat:
”Kielemme tekee meidät vahvoiksi,
meillä on sana hallussamme, kukaan ei voi meille mitään!”
”Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat,
minä astun esiin”, sanoo Herra.
”Minä tuon avun ja pelastan heidät”,
näin lupaa Herra.
Herran sanat ovat todet ja puhtaat,
kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea,
joka hohtavana juoksee sulattimesta.
Sinä, Herra, suojelet meitä,
sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.
Joka puolella jumalattomat rehentelevät,
ja turmelus saa vallan.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ihminen suunnittelee mielessään,
mutta sanat antaa Herra.

Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään,
mutta Herra punnitsee ajatukset.

Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen,
niin suunnitelmasi menestyvät.

Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui:

– Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?
Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies!
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.

Sinäkö metsästät leijonalle saaliin,
sinäkö ruokit sen pennut,
kun ne kyyristelevät luolassaan
tai odottavat tiheikössä?
Sinäkö tuot ruoan korpille,
kun sen poikaset huutavat apua Jumalalta
ja hyppivät nälkäisinä sinne tänne?