Kuukausi: elokuu 2019

Mooses sanoi:

”Kun teille sitten on syntynyt lapsia ja lastenlapsia ja olette jo kotiutuneet maahanne, katsokaa, ettette syyllisty minkäänlaisen jumalankuvan valmistamiseen. Jos teette jumalankuvia, rikotte Herraa, Jumalaanne, vastaan ja herätätte hänen vihansa. Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon, että siinä tapauksessa te pian häviätte maastanne, jota nyt olette menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen. Te ette saa elää siellä kauan, vaan teidät perii tuho. Herra hajottaa teidät toisten kansojen sekaan, ja teitä jää vain pieni joukko niiden kansojen keskuuteen, joiden luo Herra teidät ajaa. Siellä te joudutte palvelemaan jumalia, jotka ovat ihmiskätten työtä, puuta ja kiveä, jotka eivät maista eivätkä haista, eivät näe eivätkä kuule.

Muiden kansojen seassa te sitten etsitte Herraa, Jumalaanne, ja myös löydätte hänet, kun vain käännytte hänen puoleensa vilpittömästi ja koko sydämestänne. Kun kaikki nämä onnettomuudet kohtaavat teitä, te lopulta hädässänne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä. Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala. Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua. Hän ei unohda valalla vahvistamaansa lupausta, jonka hän antoi esi-isillenne.”

Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: ”Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. Tulee aika, jolloin sanotaan: ’Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.’ Silloin ihmiset sanovat vuorille: ’Kaatukaa meidän päällemme’, ja kukkuloille: ’Peittäkää meidät.’ Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!”

Mooses teki kaksi entisten kaltaista kivitaulua. Varhain seuraavana aamuna hän nousi Siinainvuorelle, niin kuin Herra oli käskenyt, ja vei kivitaulut mukanaan. Herra laskeutui alas verhoutuneena pilveen, tuli Mooseksen luo ja lausui nimen Jahve. Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista.” Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi.”

Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo:

– Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä,
älkää paaduttako sydäntänne
niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan,
kun koettelitte minua autiomaassa.
Siellä isänne panivat minut koetteelle –
ja saivat neljäkymmentä vuotta kokea,
mitä heille tein.
Minä vihastuin heidän sukupolveensa
ja sanoin:
”Aina he sydämessään kulkevat harhaan.”
He eivät tahtoneet seurata minun teitäni,
ja niin minä vihassani vannoin:
”Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani.”

Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.

Kun jotkut ihastelivat temppeliä, sen kauniita kiviä ja näkyville pantuja lahjoja, Jeesus sanoi: ”Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle.”

”Kun te näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen piirittämä, silloin tiedätte, että sen hävitys on lähellä. Silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Niiden, jotka ovat kaupungissa, on lähdettävä sieltä, eikä maaseudulla olevien pidä tulla kaupunkiin. Sillä ne päivät ovat koston päiviä: kaikki, mitä on kirjoitettu, käy toteen. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Tähän maahan tulee suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa viha. Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.”

Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: ”Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni.” Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? ”Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä.” Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut. Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet, niin kuin on kirjoitettu:

– Jumala on antanut heille turtuneen hengen,
silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule.
Näin on yhä vielä.

Ja Daavid sanoo:

– Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja satimeksi,
kompastukoot he siihen ja saakoot rangaistuksensa.
Hämärtykööt heidän silmänsä niin, etteivät he näe.
Paina heidän selkänsä aina kumaraan.

Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa!

Voi! Miten yksin onkaan nyt kaupunki,
ennen niin täynnä väkeä!
Kansojen valtiatar
on kuin leski.
Maitten ruhtinatar
tekee orjan työtä.

Hän itkee katkerasti yössä,
kyyneleet vierivät hänen poskillaan.
Yksikään hänen ystävistään
ei ole lohduttamassa.
Kaikki ovat hänet pettäneet,
kääntyneet vihollisiksi.

Kauan sai Juuda jo kärsiä vaivaa ja kurjuutta,
nyt se on vielä viety pois maastaan,
se asuu vieraiden kansojen seassa
eikä lepoa löydä.
Vainoojat saavuttivat Juudan,
pakotietä ei ollut.

Siionin tiet surevat,
kukaan ei tule juhliin.
Kaikki hänen porttinsa ovat autioina,
hänen pappinsa huokaavat,
neidot valittavat.
Katkera on Siionin kohtalo.

Hänen vihamiehensä ovat ottaneet vallan,
hänen vihollisillaan ei ole hätää.
Herra itse antaa Siionin kärsiä
sen monien syntien tähden.
Lapsetkin otettiin vangiksi,
vihollinen vei heidät pois.

Kadottanut on tytär Siion
kaiken loistonsa.
Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat,
jotka eivät laidunta löydä,
jotka voimattomina yrittävät paeta
metsästäjä kintereillään.

Kurjuutensa ja kodittomuutensa päivinä
Jerusalem muistaa
kaiken sen hyvän, mitä hänellä oli ollut
muinaisista ajoista asti.
Nyt, kun hänen väkensä kaatui vihollisen käsiin,
kukaan ei tullut avuksi.
Viholliset vain pilkaten nauroivat
nähdessään hänen loppunsa.

Raskaasti on Jerusalem rikkonut,
kaikki surkuttelevat hänen kohtaloaan.
Kaikki, jotka ennen kunnioittivat häntä, nyt halveksivat,
kun näkevät hänet alastomana.
Itsekin hän huokaa
ja kääntää kasvonsa pois.

Saasta tahrii hänen hameensa liepeet.
”Kuinka näin saattoikaan käydä!”
Syvälle, syvälle hän on vajonnut.
Kukaan ei lohduta häntä.
”Herra, katso minun kurjuuttani!
Katso, kuinka vihollinen ylvästelee!”

Vihollinen kävi käsiksi
hänen aarteisiinsa.
Hän joutui näkemään,
kuinka muukalaiset tunkeutuivat pyhäkköön,
vaikka sinä, Herra, olit säätänyt,
ettei yksikään muukalainen saa astua seurakuntasi keskelle.

Jerusalem vaikeroi,
koko Jerusalem etsii ruokaa.
Ihmiset antavat aarteensa leipäpalasta
pysyäkseen hengissä.
”Katso minua, Herra! Katso,
miten onneton olen

Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan. Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta. Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää. Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: ”Mistä sinä olet lähtöisin?” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle. ”Etkö puhu, vaikka minä kysyn?” Pilatus sanoi. ”Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?” Jeesus vastasi: ”Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.”

Pilatus yritti nyt saada Jeesuksen vapautetuksi. Mutta juutalaiset huusivat: ”Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä! Joka korottaa itsensä kuninkaaksi, nousee keisaria vastaan.”

Nämä sanat kuultuaan Pilatus toi Jeesuksen ulos ja asettui tuomarinistuimelleen niin sanotulle Kivipihalle, jonka hepreankielinen nimi on Gabbata. Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan. Pilatus sanoi juutalaisille: ”Tässä on teidän kuninkaanne.” Juutalaiset huusivat: ”Pois! Pois! Ristiinnaulitse hänet!” Pilatus sanoi heille: ”Pitääkö minun ristiinnaulita teidän kuninkaanne?” Mutta ylipapit vastasivat: ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari.” Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi.

Jeesus sanoi:

”Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne?”