Kuukausi: maaliskuu 2019

Herra, minun isäni, elämäni valtias!
Älä jätä minua huulteni halujen varaan,
älä anna minun hairahtua niiden takia.
Kunpa joku vartioisi ajatuksiani vitsa kädessä
ja tiukasti ohjaisi mieltäni viisauteen!
Silloin suuni saisi tietää, koska erehtyy,
eikä aina olisi valmiina synnintekoon.
Muutoin erehdyn entistä useammin
ja syntieni määrä kasvaa kasvamistaan,
kunnes muserrun vastustajieni nähden
ja tuotan iloa vihollisilleni,
joiden on turha odottaa laupeuttasi.

Herra, minun isäni, elämäni Jumala!
Pidä julkeus poissa katseestani
ja himot loitolla minusta.
Älä anna minun langeta mässäilyyn ja irstailuun,
älä jätä minua hillittömien mielitekojeni valtaan!

Kuulkaa, poikani, mitä opetan suun hallinnasta;
joka noudattaa sanojani, välttää ansat.
Omat huulet vievät syntisen satimeen,
omiin puheisiinsa ylimielinen pilkkaaja kompastuu.

Älä totuta suutasi vannomiseen,
älä tavan takaa lausu Pyhän nimeä.
Niin kuin orja, jota pitkään kuulustellaan,
ei selviä mustelmitta,
niin ei sekään, joka yhtenään vannoo Herran nimeen,
pysy puhtaana synnistä.
Joka vannoo usein, tekee syntiä usein,
ja vitsaus vitsauksen jälkeen lyö hänen kotiaan.

Jos hän vannoo kevytmielisesti,
hän saa synnistään rangaistuksen,
jos hän vannoo mutta lyö laimin valansa,
hän tekee syntiä kaksin verroin,
ja jos hän turhaan vannoo valan,
hän ei vältä tuomiota
vaan onnettomuudet koettelevat hänen kotiaan.
On sanoja, jotka ovat kuin kuolema –
älköön niitä lausuttako Jaakobin suvun mailla!
Hurskas ihminen karttaa niitä
eikä heittäydy syntien valtaan.

Ahab kertoi Isebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt, myös sen, kuinka hän oli miekalla surmannut kaikki Baalin profeetat. Silloin Isebel lähetti sananviejän Elian luo ja käski hänen sanoa: ”Kohdatkoon minua jumalten viha nyt ja aina, ellen huomenna tähän aikaan ole tehnyt sinulle samaa, minkä sinä olet tehnyt heille!”

Elia pelästyi ja lähti pakoon pelastaakseen henkensä. Hän tuli Beersebaan, joka oli Juudan alueella, ja jätti palveluspoikansa sinne. Itse hän meni autiomaahan päivänmatkan päähän. Hän istuutui kinsteripensaan juurelle ja toivoi itselleen kuolemaa. Hän sanoi: ”Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni. En minä ole esi-isiäni parempi.” Hän paneutui makuulle ja nukkui kinsteripensaan alla, kunnes enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: ”Nouse ja syö!” Hän katsahti ympärilleen, ja hänen pääpuolessaan oli kivillä paistettu leipä ja vesiruukku. Hän söi ja joi ja asettui taas makuulle. Mutta Herran enkeli tuli uudelleen, kosketti häntä ja sanoi: ”Nouse ja syö, muutoin matka käy sinulle liian raskaaksi.” Hän nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle.

Kun Jeesus jatkoi sieltä matkaansa, hänen peräänsä lähti kaksi sokeaa. He huusivat: ”Armahda meitä, Daavidin Poika!” Ja kun Jeesus tuli perille, sokeat tulivat sisälle hänen luokseen. Jeesus kysyi: ”Uskotteko te, että minä voin auttaa teitä?” ”Uskomme, Herra”, he vastasivat. Silloin hän kosketti heidän silmiään ja sanoi: ”Tapahtukoon teille niin kuin uskotte”, ja heidän silmänsä aukenivat. Jeesus varoitti heitä ankarasti: ”Katsokaa, ettei kukaan saa tietää tästä.” Mutta lähdettyään sieltä he levittivät hänestä tietoa koko sillä seudulla.

Herra, katso alas pyhästä asunnostasi! Muista meitä! Kallista korvasi meidän puoleemme, Herra, kuuntele meitä! Avaa silmäsi ja katso meihin! Ketkä sinua kunnioittavat, ketkä kiittävät Herran oikeamielisyyttä? Tuonelan asukkaatko, nuo, joiden ruumiista on elämän henki otettu pois? Ei, sinua kunnioittavat ja sinun oikeamielisyyttäsi kiittävät murheen murtamat, voimattomat ja köyryyn painuneet ihmiset, jotka kulkevat nälissään ja sammunein silmin.

Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat taas koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukos-saan. Herra kysyi Saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi: ”Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita.” Herra kysyi: ”Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa. Yhä vain hän on pysynyt nuhteettomana, vaikka sinä olet yllyttänyt minut syöksemään onnettomuuteen hänet, viattoman miehen.”

Saatana vastasi Herralle: ”Hyvän kaupan Job on tehnyt: pelasti sentään oman nahkansa! Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen lihaansa ja luihinsa. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!”

Herra sanoi Saatanalle: ”Hyvä on! Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!”

Niin Saatana lähti pois Herran edestä. Hän meni ja runteli Jobia märkivillä paiseilla. Niitä nousi kaikkialle, päästä jalkoihin. Job kävi jätekasalle istumaan ja kaapi ruumistaan ruukunpalalla. Hänen vaimonsa sanoi hänelle: ”Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!” Job vastasi: ”Hullun puhetta, vaimo. Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.” Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn.
Jumalani, sinun apuusi minä luotan.
Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua,
että he voittavat minut!
Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.
Vain luopiot joutuvat häpeään.
Herra, osoita minulle tiesi,
opeta minua kulkemaan polkujasi.
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,
sinä Jumalani, auttajani!
Sinuun minä luotan aina.
Herra, sinä olet laupias, muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä,
älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä,
älä unohda minua!
Hyvä ja oikeamielinen on Herra,
hän neuvoo tien syntisille.
Hän hankkii sorretuille oikeuden,
hän opettaa köyhille tiensä.
Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille,
jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Te, jotka pelkäätte Herraa, odottakaa hänen laupeuttaan;
älkää poiketko tieltä, ettette kompastuisi.
Te, jotka pelkäätte Herraa, luottakaa häneen,
niin ette jää ilman palkkiota.
Te, jotka pelkäätte Herraa, odottakaa kaikkea hyvää,
ikuista riemua ja laupeutta.
Häneltä saatte palkkioksi ikuisen ilon.
Katsokaa menneiden aikojen ihmisiä:
Onko yksikään Herraan luottanut joutunut pettymään?
Onko yksikään jumalanpelossaan luja joutunut hylätyksi?
Onko yksikään, joka on huutanut avuksi Herraa,
jäänyt apua vaille?
Herra on laupias ja armahtava,
hän antaa synnit anteeksi ja pelastaa ahdingosta.

– Oletko, Herra, kokonaan hylännyt Juudan,
etkö lainkaan välitä Siionista?
Miksi olet lyönyt meitä niin,
ettemme enää toivu?
Me toivoimme rauhaa,
mutta mitään hyvää ei tullut.
Me odotimme, että haavamme parantuisivat,
mutta meille koittikin kauhun aika.
Me tunnemme, että olemme olleet jumalattomia,
tiedämme isiemme rikokset.
Me olemme tehneet syntiä sinua vastaan!
Sinun nimeesi me vetoamme –
älä heitä meitä pois,
älä anna valtaistuimesi kunnian joutua häväistyksi!
Muista liittoa, jonka teit kanssamme,
älä anna sen raueta!
Voivatko vieraiden kansojen epäjumalat antaa sateen,
tai tekeekö taivas itse sadekuurot?
Etkö yksin sinä, Herra, Jumalamme!
Sinuun me panemme toivomme,
sinä olet kaiken luonut.

Ja koko Israel alkoi kuunnella Samuelia.
Sitten israelilaiset lähtivät sotaretkelle filistealaisia vastaan ja pystyttivät leirinsä Eben-Eserin tienoille. Vihollisen sotajoukko oli leiriytynyt Afekiin. Kun filistealaiset olivat järjestäneet joukkonsa israelilaisia vastaan, puhkesi kiivas taistelu. Filistealaiset löivät israelilaiset, ja näitä kaatui taistelukentälle noin neljätuhatta. Kun sotaväki oli palannut leiriinsä, Israelin johtajat sanoivat: ”Miksi Herra antoi tänään filistealaisten voittaa meidät? Meidän täytyy noutaa Silosta Herran liitonarkku. Kun se on mukanamme, se pelastaa meidät vihollistemme vallasta.” Niin he lähettivät miehiä Siloon, ja nämä toivat sieltä Herran Sebaotin liitonarkun, hänen, jonka istuinta kerubit kannattavat. Jumalan liitonarkun mukana seurasivat Eelin pojat Hofni ja Pinehas.

Kun Herran liitonarkku saapui leiriin, israelilaiset kohottivat sellaisen riemuhuudon, että maa järisi. Filistealaisetkin kuulivat huudon ja sanoivat: ”Mikä valtava riemuhuuto heprealaisten leiristä kuuluu?” Saatuaan tietää, että Herran arkku oli tullut leiriin, filistealaiset pelästyivät, sillä he uskoivat, että leiriin oli tullut jumalia. He huusivat: ”Voi meitä! Tällaista ei ole ikinä ennen sattunut. Voi meitä! Kuka pelastaa meidät noiden mahtavien jumalien käsistä? Nehän ovat samoja jumalia, jotka löivät egyptiläisiä autiomaassa niin monilla onnettomuuksilla! Filistealaiset, pysykää nyt lujina ja olkaa miehiä! Muuten te saatte palvella orjina heprealaisia samoin kuin he ovat palvelleet teitä. Olkaa miehiä ja taistelkaa!” Sitten filistealaiset ryhtyivät taisteluun, ja israelilaiset jäivät häviölle ja pakenivat teltoilleen. Tappio oli hyvin raskas, kolmekymmentätuhatta israelilaista sotilasta kaatui. Jumalan arkku jäi vihollisen haltuun, ja Eelin pojat Hofni ja Pinehas saivat surmansa.

Minulle tuli tämä Herran sana:

”Julista Jerusalemissa koko kaupungin kuullen:

– Näin sanoo Herra:
Minä muistan, miten uskollinen olit, kun olit nuori,
muistan, millainen oli rakkautesi, kun olit morsian.
Sinä seurasit minua autiomaassa,
maassa, jossa mikään ei kasva.
Israel kuului Herralle
niin kuin pellon ensi sato.
Kaikki, jotka siihen kajosivat,
saivat osakseen tuomion.
Onnettomuus kohtasi heitä,
sanoo Herra.

Kuulkaa Herran sana, te Jaakobin heimo ja kaikki Israelin sukukunnat! Näin sanoo Herra:

– Mitä pahaa isänne minusta löysivät,
kun he kääntyivät minusta pois?
He lähtivät seuraamaan olemattomia jumalia
ja menettivät arvonsa minun silmissäni.
Eivät he enää kysyneet:
”Mikä on Herran tahto,
hänen, joka toi meidät Egyptistä,
johdatti halki autiomaan,
arojen ja rotkojen maan,
kuivan ja synkeän maan,
missä kukaan ei kulje eikä yksikään asu?”
Minä toin teidät puutarhojen maahan.
Te saitte syödä hedelmiä,
nauttia maan antimista.
Mutta tultuanne te saastutitte minun maani,
turmelitte tyystin omaisuuteni.
Papit eivät kysyneet: ”Mikä on Herran tahto?”
Lainopettajat eivät minusta välittäneet,
kansani paimenet luopuivat minusta,
profeetat puhuivat Baalin nimissä.
He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa.
Siksi minä yhä syytän teitä,
sanoo Herra,
ja vaadin tilille
vielä lastenne lapset.

Menkää länteen kittiläisten saarille,
lähettäkää miehiä itään Kedariin,
katsokaa ja ottakaa tarkoin selville,
onko missään tällaista tapahtunut!
Onko mikään kansa vaihtanut jumaliaan?
Ja jos ne edes olisivat jumalia!
Minä, Herra, olen ollut kansani voima ja kunnia.
Mutta minut se on vaihtanut toisiin jumaliin,
joista ei ole mitään apua.
Tyrmistykää, taivaat!
Kauhistukaa, järkkykää perin juurin!
Minun kansani on tehnyt syntiä kaksin verroin:
minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt
ja hakannut itselleen vesisäiliöitä,
särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.”