Päivä: 28.3.2019

Suurkuningas Artakserkseen toisena hallitusvuotena, nisan-kuun ensimmäisenä päivänä, näki Mordokai unen. Mordokai oli juutalainen, Benjaminin heimoa. Hänen isänsä oli Jair, tämän taas Simei, tämän Kis. Mordokai asui Susan kaupungissa, ja hänellä oli kuninkaan hovissa merkittävä asema. Hän oli niitä pakkosiirtolaisia, jotka Babylonian kuningas Nebukadnessar oli tuonut Jerusalemista Juudan kuninkaan Jekonjan mukana.

Tällainen oli Mordokain uni:

Kuului huutoa ja parkua, ukkonen jylisi, maa järähteli ja kaikkialla vallitsi sekasorto. Näkyi kaksi suurta lohikäärmettä, ja ne kumpikin olivat valmiina taisteluun. Ne huusivat kovalla äänellä, ja niiden huuto sai kaikki kansat varustautumaan sotaan vanhurskaiden kansaa vastaan. Päivä oli synkkä ja pimeä, täynnä hätää ja ahdistusta, täynnä väkivaltaa, ja koko maailma järkkyi. Vanhurskaiden kansa vapisi pelosta, kun kauheudet uhkasivat heitä, ja he valmistautuivat kuolemaan. Mutta he huusivat avukseen Jumalaa, ja heidän huutaessaan puhkesi kuin pienestä lähteestä suuri virta, valtava vesien paljous. Päivä valkeni ja aurinko nousi. Alhaiset korotettiin kunniaan, ja he söivät suihinsa ylhäiset.

Kun Mordokai heräsi unestaan, jossa hän oli nähnyt mitä Jumala oli päättänyt tehdä, hän mietti näkemäänsä koko päivän ja yritti kaikin keinoin ymmärtää sen.

Mordokai sanoi:

”Tämä kaikki on lähtöisin Jumalasta. Minä muistan, kuinka unessa näin nämä tapahtumat, eikä yksikään niistä ole jäänyt toteutumatta.

Oli pieni lähde, josta tuli virta, tuli valo ja aurinko ja vesien paljous. Virta on Ester, jonka kuningas otti puolisokseen ja kuningattarekseen. Ne kaksi lohikäärmettä olemme minä ja Haman, ja ne, jotka yhdistivät voimansa tuhotakseen juutalaiset heidän muistoaan myöten, ovat toiset kansat. Mutta minun kansani on Israel. Se huusi avuksi Jumalaa ja pelastui. Herra pelasti kansansa, hän auttoi meidät näistä onnettomuuksista ja teki nämä suuret tunnusteot ja ihmeet, jollaisia eivät muut kansat ole saaneet kokea.

Jumala oli säätänyt kaksi arpaosaa: toisen omalle kansalleen, toisen kaikille muille kansoille. Nämä arvat lankesivat määräaikanaan, sinä päivänä, josta Jumalan edessä tuli toisten kansojen tuomion päivä. Mutta Jumala muisti kansaansa ja vahvisti arpaosansa oikeuden.

Molempia päiviä, adar-kuun neljättätoista ja viidettätoista, tulee hänen kansansa Israelin viettää iloiten ja riemuiten. Niille juhlille tulee kansan kokoontua joka vuosi sukupolvesta sukupolveen.”

Herra, minä huudan sinua! Riennä avukseni,
kuule ääneni, kun sinua huudan!
Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna,
olkoot kohotetut käteni iltauhri.
Herra, aseta vartija suulleni,
pane vartio huulteni portille.
Älä anna minun hairahtua pahaan,
jumalattomien mielettömään elämään,
veljeilemään pahantekijöiden kanssa,
nauttimaan heidän herkkujaan.
Oikein on, jos vanhurskas minua lyö.
Auta, etten torju hänen kuritustaan –
se on kuin öljyä pääni hiuksille!
Yhä uudelleen minä kohotan rukoukseni
jumalattomien pahuutta vastaan.
Herra, minun silmäni katsovat sinuun, sinuun minä turvaan.
Älä jätä minua suojaa vaille!
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Saul viipyi jonkin aikaa Damaskoksessa opetuslasten luona. Hän alkoi heti synagogissa julistaa, että Jeesus on Jumalan Poika. Kaikki, jotka kuuntelivat häntä, olivat ihmeissään. He sanoivat: ”Eikö tämä sama mies pyrkinyt Jerusalemissa tuhoamaan ne, jotka huutavat avuksi Jeesuksen nimeä? Eikö hän tännekin tullut vangitakseen heidät ja viedäkseen ylipappien eteen?” Mutta Saul sai yhä enemmän voimaa. Vääjäämättömin todistein hän osoitti, että Jeesus on Kristus, ja saattoi näin Damaskoksen juutalaiset hämmennyksen valtaan.

Jonkin ajan kuluttua juutalaiset päättivät tappaa Saulin. Saul sai kuitenkin vihiä heidän hankkeestaan. He pitivät kaupungin porteilla vartiota yötä päivää, jotta saisivat hänet surmatuksi, mutta eräänä yönä opetuslapset auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet korissa muurilta alas.

Jerusalemiin saavuttuaan Saul yritti liittyä opetuslasten joukkoon, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä oli tullut opetuslapsi. Silloin Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo. Hän kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Herran, kuinka Herra oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Jeesuksesta. Sen jälkeen Saul eli ja vaikutti heidän parissaan Jerusalemissa. Rohkeasti hän julisti sanomaa Herrasta.

Suuret ovat Herran teot!
Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.
Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä,
iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa,
iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt.
Anteeksiantava ja laupias on Herra!
Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät,
hän muistaa liittonsa ikuisesti.
Hän on teoillaan osoittanut kansalleen voimansa,
hän on antanut sille omaksi toisten kansojen maat.
Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy,
hänen säädöksensä eivät muutu.
Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi,
ne ovat oikeat ja lujat.
Hän vapautti kansansa,
hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Hän on pelottava,
yksin hän on pyhä!
Herran pelko on viisauden alku,
viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää.
Kaikukoon Herran ylistys
ajasta aikaan!
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois.

Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa.” Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: ”Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?” Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

Tämä tuli Efesoksessa sekä juutalaisten että kreikkalaisten tietoon, ja pelko valtasi kaikki ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa, mitä kaikkea olivat tehneet, ja useat, jotka olivat harjoittaneet taikuutta, kokosivat kirjansa yhteen ja polttivat ne kaikkien nähden. Kun kirjojen arvo laskettiin, päädyttiin viiteenkymmeneentuhanteen hopearahaan. Näin Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle.