Päivä: 22.3.2019

Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä.
Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut.
Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa.
Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat.
Vihamieheni pitävät minua pilkkanaan,
naapurit minua ivaavat, tuttavat karttavat.
Kaikki, jotka tulevat kadulla vastaan,
kiertävät minut kaukaa.
Minut on unohdettu kuin olisin kuollut,
minut on hylätty kuin särkynyt ruukku.
Kuulen, kuinka ihmiset panettelevat minua.
Kauhu saartaa minut,
kun vihamieheni liittoutuvat minua vastaan
ja punovat juonia henkeni menoksi.
Mutta minä turvaan sinuun, Herra,
ja sanon: ”Sinä olet minun Jumalani!”
Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät.
Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille!
Katso jälleen palvelijasi puoleen,
sinä armollinen Jumala, auta minua.
Herra, sinua minä huudan avuksi,
älä hylkää minua.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kun kaikki hämmästelivät Jeesuksen tekoja, hän sanoi opetuslapsilleen: ”Painakaa mieleenne, mitä teille sanon: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet, mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti. Se jäi heiltä salaan, niin että he eivät käsittäneet hänen puhettaan eivätkä rohjenneet kysyä häneltä sen merkitystä.

Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen ja sanoi heille: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.”