Ap. t. 13:42–52

Kun Paavali ja Barnabas lähtivät synagogasta, heitä pyydettiin puhumaan näistä asioista seuraavanakin sapattina. Väen hajaantuessa omille tahoilleen monet juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset liittyivät Paavalin ja Barnabaksen seuraan. Nämä puhuivat heille ja rohkaisivat heitä pitämään kiinni Jumalan armosta.

Seuraavana sapattina melkein koko kaupunki kerääntyi kuulemaan Herran sanaa. Kun juutalaiset näkivät väenpaljouden, kiihko valtasi heidät ja he kiistivät herjaten sen, mitä Paavali puhui. Silloin Paavali ja Barnabas sanoivat heille suorat sanat: ”Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen. Herra on näet antanut meille tämän käskyn:

– Minä panen sinut valoksi kansoille,
pelastukseksi maan ääriin saakka.”

Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja kaikki ne, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään, tulivat uskoon. Herran sana levisi yli koko maakunnan. Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääviä ylhäisiä naisia ja kaupungin johtomiehiä Paavalia ja Barnabasta vastaan, niin että heitä alettiin vainota ja heidät karkotettiin siltä seudulta. Silloin Paavali ja Barnabas todisteeksi heitä vastaan pudistivat kaupungin pölyt jaloistaan ja siirtyivät Ikonioniin. Mutta opetuslapset olivat täynnä iloa ja Pyhää Henkeä.

Ruut 1:1–21

Siihen aikaan, kun tuomarit hallitsivat Israelia, tuli kerran nälänhätä maahan. Muuan mies Juudan Betlehemistä muutti silloin vaimonsa ja kahden poikansa kanssa siirtolaiseksi Moabin maahan. Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa oli Noomi, heidän poikansa olivat nimeltään Mahlon ja Kiljon, ja he olivat efratalaisia Juudan Betlehemistä. He tulivat Moabin maahan ja jäivät sinne asumaan.

Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi yksin molempien poikiensa kanssa. Pojat ottivat itselleen moabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen Ruut. Kun he olivat asuneet siellä kymmenisen vuotta, kuolivat myös molemmat pojat, Mahlon ja Kiljon, ja niin Noomi oli yksin menetettyään sekä miehensä että poikansa.

Noomi päätti lähteä miniöittensä kanssa kotimatkalle Moabin maasta, sillä hän oli siellä kuullut, että Herra oli huolehtinut kansastaan ja antanut sille hyvän sadon. Kun hän lähti sieltä missä oli asunut, hänen molemmat miniänsä tulivat mukaan, mutta heidän ollessaan matkalla Juudan maahan Noomi sanoi miniöilleen: ”Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan. Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun ja sanoivat: ”Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.”

Silloin Noomi sanoi: ”Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi. Menkää takaisin, tyttäreni. Minä olen jo liian vanha mennäkseni vaimoksi kenellekään. Ja vaikka ajattelisinkin, että minulla vielä on toivoa lapsista, ja vaikka jo tänä yönä olisin jonkun miehen oma ja synnyttäisin poikia, niin jaksaisitteko kuitenkaan odottaa, että he kasvavat suuriksi? Voisitteko niin kauan elää naimattomina? Ei, tyttäreni! Minä olen kovin murheissani siitä, että tekin olette joutuneet kärsimään, kun Herra on minua näin raskaasti koetellut.”

Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista. Silloin Noomi sanoi: ”Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.” Mutta Ruut sanoi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!” Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.

He kulkivat yhdessä, kunnes tulivat Betlehemiin. Heidän sinne saapuessaan nousi kaupungissa suuri hälinä, ja kaupungin naiset kyselivät: ”Eikö tuo olekin Noomi?” Mutta Noomi sanoi heille: ”Älkää kutsuko minua enää Noomiksi, vaan Maraksi, sillä Kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti. Minulla oli kaikkea, kun täältä lähdin, mutta nyt, kun Herra tuo minut takaisin, olen kaikkea vailla. Miksi te kutsuisitte minua Noomiksi, kun Herra itse on kääntynyt minua vastaan ja Kaikkivaltias on antanut osakseni onnettomuuden.”

Ps. 107:1–3, 10–22

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa.
Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut,
jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen,
koonnut vieraista maista, idästä ja lännestä,
pohjoisesta ja meren suunnalta.
Jotkut heistä viruivat vankeudessa,
kahlehdittuina, kuoleman pimeydessä,
koska olivat uhmanneet Jumalan käskyjä,
halveksineet Korkeimman neuvoja.
Herra lähetti heille kärsimyksiä
ja lannisti heidän uhmansa.
He murtuivat, eikä kukaan auttanut heitä.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa,
ja Herra pelasti heidät ahdingosta.
Hän vapautti heidät kuoleman pimeydestä,
hän katkaisi heidän kahleensa.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään,
ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Hän murskaa pronssiset ovet,
murtaa rautaiset teljet.
Jotkut taas olivat mielettömiä, tekivät syntiä
ja joutuivat kärsimään tekojensa tähden.
Kaikki ruoka inhotti heitä,
he olivat jo kuoleman porteilla.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa,
ja Herra pelasti heidät ahdingosta.
Hän lähetti sanansa, ja se paransi heidät,
haudan partaalta hän auttoi heidät turvaan.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään,
ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Uhratkoot kiitosuhreja,
kertokoot riemuiten hänen teoistaan!
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Room. 1:7–16

Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Ensiksi kiitän Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalaani teistä kaikista, sillä teidän uskostanne kerrotaan kaikkialla. Jumala, jota henkeni voimalla palvelen julistaessani evankeliumia hänen Pojastaan, todistaa, että muistan teitä aina rukouksissani. Alati rukoilen, että vihdoin saisin tulla teidän luoksenne, jos se on Jumalan tahto. Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä, tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme. Teidän on syytä tietää, veljet, että olen monta kertaa suunnitellut matkaa luoksenne mutta tähän saakka minulle on aina tullut jokin este. Tahtoisin korjata satoa myös teidän luonanne, niin kuin olen korjannut muidenkin kansojen parissa. Olen velassa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että tyhmille, ja siksi haluaisin päästä julistamaan evankeliumia myös teille Roomassa asuville.

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.

Jes. 19:19–25

Sinä päivänä Herralla on oleva alttari keskellä Egyptin maata ja pyhä kivi sen rajalla. Tämä on merkkinä ja todistaa Herrasta Sebaotista Egyptin asukkaille: kun he huutavat Herralta apua sortajia vastaan, hän lähettää heille auttajan, joka ajaa heidän asiaansa ja pelastaa heidät. Niin Herra tekee itsensä tunnetuksi Egyptissä. Sinä päivänä egyptiläiset oppivat tuntemaan Herran, ja he palvelevat häntä teuras- ja ruokauhrein ja tekevät hänelle uhrilupauksia ja täyttävät ne. Herra lyö lyömällä Egyptiä, mutta hän myös parantaa. Egyptiläiset kääntyvät Herran puoleen, ja hän kuulee heidän rukouksensa ja parantaa heidät.

Sinä päivänä avautuu valtatie Egyptistä Assyriaan, ja assyrialaiset tulevat käymään Egyptissä ja egyptiläiset Assyriassa, ja egyptiläiset ja assyrialaiset palvelevat yhdessä Herraa.

Sinä päivänä Israel kohoaa kolmanneksi Egyptin ja Assyrian rinnalle ja on siunauksena keskellä kaikkea maata. Herra Sebaot siunaa niitä kaikkia sanoen: ”Siunattu olkoon kansani Egypti, siunattu kätteni luomus Assyria, siunattu minun oma kansani Israel!”

Jes. 56:3–8

Älköön murehtiko muukalaisen poika,
joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon:
”Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?”
Älköön eunukki huokailko:
”Minähän olen kuivettunut puu.”
Sillä Herra sanoo näin:
– Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini,
jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni
ja pysyvät minun liitossani,
saavat kunniakkaan nimen
pyhäkössä, muurieni sisäpuolella.
Heillekin minä luon muistomerkin,
poikia ja tyttäriä kestävämmän,
annan nimen, joka ei koskaan katoa.
Samalla tavoin myös muukalaiset,
jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon,
jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä,
kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä
ja pysyvät minun liitossani,
he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni.
Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä.
Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit,
jotka he tuovat alttarilleni.
Ja minun temppelistäni tulee huone,
jossa kaikki kansat saavat rukoilla.
Näin sanoo Herra, minun Jumalani,
hän, joka kokoaa yhteen Israelista karkotetut:
– Minä kokoan tänne vielä enemmän kansaa,
yli sen nykyisen määrän.

Sir. 45:1–5

Mooses oli rakas niin Jumalalle kuin ihmisille –
olkoon hänen muistonsa siunattu!
Herra korotti hänet pyhiensä vertaiseksi
ja teki hänestä suurmiehen, jota viholliset pelkäsivät.
Herra teki ihmeen toisensa jälkeen,
niin kuin Mooses oli ilmoittanut,
ja nosti hänet kunniaan kuninkaiden edessä.
Hän käski Mooseksen mennä oman kansansa pariin
ja näytti hänelle häivähdyksen kirkkaudestaan.
Hänen uskollisuutensa ja nöyryytensä tähden
Herra pyhitti hänet, valitsi hänet kaikkien joukosta.
Herra salli hänen kuulla äänensä,
johdatti hänet tummaan pilveen
ja antoi kasvotusten hänelle käskynsä,
elämän ja ymmärryksen lain,
jotta hän opettaisi sen säännökset Jaakobille,
sen ohjeet ja määräykset Israelille.

 Joh. 1:1–4

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.

Luuk. 6:1–11

Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät. Muutamat fariseukset sanoivat: ”Miksi teette sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Jeesus vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä? Hän meni Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleen, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille.” Ja Jeesus sanoi vielä: ”Ihmisen Poika on sapatin herra.”

Eräänä toisena sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti. Siellä oli mies, jonka oikea käsi oli surkastunut. Lainopettajat ja fariseukset pitivät silmällä, parantaisiko Jeesus sapattina, sillä he etsivät tilaisuutta nostaakseen syytteen häntä vastaan. Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä. Hän sanoi miehelle, jonka käsi oli surkastunut: ”Nouse ja tule tänne eteen.” Mies nousi paikaltaan ja astui esiin. Jeesus sanoi: ”Vastatkaa minulle: kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?” Hän katsoi heitä kaikkia ja sanoi miehelle: ”Ojenna kätesi.” Mies teki niin, ja hänen kätensä tuli ennalleen. Tämä sai lainopettajat ja fariseukset mielettömän raivon valtaan, ja he rupesivat suunnittelemaan, mitä tekisivät Jeesukselle.

Ps. 51:3–12

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Minä tiedän pahat tekoni,
minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.